Tessan halkiotarina

Synnyin Helsingin maalaiskunnassa (Vantaa) 1957. Minulla oli syntyessäni kovan suulaen puoliväliin ulottuva halkio.

Olen saanut arkistojen kätköistä muutaman paperin joista selviää halkion sulkemisleikkauksen ajankohta. Leikkaus tehtiin 1960 SPR:n Plastikkasairaalassa joka toimi Lauttasaaren kartanon tiloissa. Siitä tuli myöhemmin Töölön sairaala. Olin silloin yli kaksivuotias. Kotonani halkiosta ei keskusteltu koskaan myöhemmin ehkä tullut kyselleeksikään vanhemmiltani . Joitain lapsuusmuistoja on, kävin lähikaupassa lapun kanssa ja näytin sen myyjälle. Läheiset oppivat ymmärtämään puhettani.

Puheopetuksessa kävin Helsingissä. Silloin oli Tunturikadulla tavallisessa kerrostaloasunnossa "ryhmäkoti" jossa oli lapsia ympäri Suomea. Muistan yhden tytön joka oli Ilomantsista. Olimme siellä ympäri vuorokauden viikot, kauempaa tulleet kävivät harvoin kotona. Olin siellä kun täytin viisi vuotta . Viikonloppuisin pääsin kotiin, isäni toi maanantaina ja haki perjantaina, hän oli Helsingissä töissä. Noilta ajoilta ei ole löytynyt kirjallisia dokumentteja. Tunturikadun ajoilta muistan, että meitä lapsia vietiin ambulanssilla puheopettajalle ehkä Töölön sairaalaan. Muistan sieltä odotustiloista tosi selvästi ison akvaarion. Sieltä sain puheopetusvihon mistä piti harjoitella äänteitä. Tunturikadun iltatee oli aina liian kuumaa ja istuin viimeisenä pöydässä. Siellä oli töissä Heli niminen hoitaja jonka kanssa kuljin välillä kotiin. Hän asui kotini lähellä. En tiedä kuinka kauan jakso kesti. Tunturikadun tilat vaihtuivat myöhemmin Tehtaankadulle, sieltä kävin Tehtaankadun kansakoulua. Kävimme Kaivopuistossa kävelyllä ja muistan koulusta vain portaat ja ruokailut. Opin ilmeisesti puhumaan selkeästi ja puheopetuksen tarve loppui. Hampaiden oikomishoito sensijaan alkoi kestäen kauemmin. Kävin junalla Helsingissä Museokadulla oikojalla. Hampaita poistettiin, oli irrotettava oikomisrautoja yöksi ja kiinteitä jatkuvasti pidettäviksi. Oikominenkin lopulta oli ohi ja tuli ilmi, että minun olisi pitänyt käydä erikoislääkärillä halkioleikkauksen suulaen arpikudosten vuoksi. Hampaat oikeni puhe oli suht selvää ja elämä jatkui.

Jotain kiusaamiskokemusia hämärästi muistan alaluokilta. En tiedä mistä johtui mutta olin kova tappelemaan ja huutamaan vastaan, uhkasin myös isoveljelläni joten kiusaus loppui siihen.

Myöhemmin koulussa teini-ikässä tai varhaisaikuisuudessa en ole kuullut kenenkään mainitsevat puheestani mitään negatiivista. Kerran yksi uusi koulukaveri kysyi olenko englantilainen, että puheeni kuulostaa siltä. Oli kyllä hauska juttu.

Äitini koki syyllisyyttä halkioni vuoksi ja oli ihan varma siitä, että johtui hänen käynnistään röntgenissä alkuraskautensa aikana. Syöttämiseni oli hankalaa vauvana. Minulla oli kovia korvakipuja ja nuhaa tosi usein. Aika vähän on tietoja tallella eikä ole ketään keneltä enää kysyisi.

Tiedossani ei ole muita suvussani keillä olisi halkiota.