Lapsuus

Lapsuus halkion kanssa on pääosin samanlaista kuin ikätovereilla. Jokapäiväiseen elämään kuuluvat leikki, ystävyyssuhteet, uuden oppiminen, varhaiskasvatus ja koulunkäynti. Halkio ei rajoita lapsen harrastusmahdollisuuksia. Halkiollisella lapsella on normaali neuvolaseuranta. Yhtäaikaisesti kuitenkin suurin osa halkioon liittyvistä leikkauksista ja hoidosta sijoittuvat lapsuuteen. 

Lapsen halkiomatka alkaa ensikäynnillä OYS:ssa tai HUS:ssa noin kuukauden kuluttua syntymästä, kun halkio on havaittu ennen syntymää tai pian syntymän jälkeen. Huulihalkion osalta leikkaus sijoittuu tyypillisesti vauvavuonna 3-6kk ikään. Suulakihalkion osalta sulkuleikkaus on tyypillisesti noin vuoden ikäisenä. Leikkauksen jälkeenkin suulakeen voi jäädä reikä eli fisteli, mutta fistelin ilmeneminen ja laajuus ovat yksilöllisiä. Huuli-suulakihalkiossa ja huuli-ienhalkiossa ikenessä olevan halkion korjaava luunsiirtoleikkaus sijoittuu 9-11 vuoden ikään. Leikkauksessa korjataan halkiokohdan luupuutos ja pyritään mahdollistamaan pysyvien hampaiden puhkeaminen halkion kohdalle. Näiden leikkausten lisäksi on yksilöllisestä tarpeesta riippuvia leikkauksia. Lapsuuteen sijoittuvat myös mahdolliset puheenparannusleikkaukset, Puheenparannusleikkaus tulee kyseeseen, jos puhe ei korjaannu itsestään tai sen ei ole mahdollista korjaantua puheterapialla. Lapsi saattaa tarvita myös nenän korjaukseen liittyviä leikkauksia lapsuuden aikana.Näissä leikkauksissa korjataan mahdollista matalaa ja leveää nenäprofiilia.

Leikkausten jälkeen toipumisaikana syömisessä on tavanomaisesta ruokailusta poikkeava ohjeistus liittyen käytettävään tuttipulloon tai ruoan sosemaisuuteen. Ensimmäiseen ikävuoteen sijoittuvien leikkausten jälkeen lapsen mahdollisuutta leikkausalueen koskemiseen rajoitetaan sairaalan antaman ohjeistuksen mukaisesti. 

Halkiollisella lapsella lapsuuteen kuuluvat seurantakäynnit HUS:ssa tai OYS:ssa. Seurantakäynneillä arvioidaan tulevien leikkausten tarvetta, ja puheterapeutti arvioi lapsen puhetta halkion näkökulmasta. Lapsuuteen sijoittuvat muut halkioon liittyvät hoitotoimenpiteet, kuten korvien putkitus, oikomishoito tai puuttuvien hampaiden korvaaminen proteettisesti. Näiden tarve on aina yksilöllinen. Oikomishoidon tarve koskee suurinta osaa halkiollisista lapsista. Korvien putkituksia voi olla useita lapsuuden aikana. Hammastarkastuksien tulisi olla vuosittaisia omalla hyvinvointialueella. Halkiollisella lapsella voi olla myös tarve puheterapialle, joka voi kohdistua puheeseen tai syömishaasteisiin. 

Syömishaasteiden ilmeneminen on yksilöllistä. Osalla halkiollisista lapsista syömisen kanssa ei ole lainkaan haasteita, mutta osa on valikoivia syömisessään tai ruoan käsittely suussa on haastavaa. Ruokaa ja juomaa voi tulla nenästä kunnes suulaessa oleva halkio suljetaan tai lapsi oppii käsittelemään ruokaa suussaan paremmin. Lapsi voi kokea jotkin ruoat epämukavan tuntuisiksi suussaan.

Varhaislapsuudessa lapsi ei vielä tiedosta omaa halkiotaan. Kasvun myötä lapsella herää kiinnostus ja mahdollisesti kielteisiä ajatuksia omasta halkiostaan. Päiväkodissa tai koulussa vertaiset voivat myös kysyä lapselta halkiosta. Vanhempien kannattaa pohtia miten keskustella lapsensa kanssa halkiosta ja miten ohjeistaa lasta kertomaan halkiostaan muille. Lapsen varhaiskasvattajille ja opettajalle kannattaa myös kertoa miten toivoo heidän toimivan, jos ryhmässä lapsen halkio tulee esille lasten välisessä vuorovaikutuksessa.

Lapselle perheen, ystävien ja lähiympäristön tuki on tärkeää. Myönteinen ja hyväksyvä ilmapiiri vahvistaa lapsen itsetuntoa ja auttaa häntä kohtaamaan mahdolliset haasteet. Vastaavasti vertaistuki voi tuoda paljon iloa ja rohkaisua niin lapselle kuin perheellekin.